Luokse sukupolvien menneiden,

pääse en.

Eipä ole ikkunaa, ovea ei akkunaa,

johon edes koputtaa.

 

Jos vain suinkin pääsisin,

 aikakoneen kyytiin hyppäisin.

Eteenpäin en lähtisi,

taaksepäin mä kävisin.

 

Esi-isät, äidit myös,

 sukupolvien ketjut työss’

kuka tullut keneenkin,

yhteyttä hakisin.

 

Aikakaudesta kustakin,

yhtä toista kysyisin.

Kuka kävi edellä,

kuka tavan vankina.

 

Julkkikset ja julkiset,

entisajan tavikset,

papit, piiat, pahikset,

salasuhteet, mahikset.

 

Kielestä ja mielestä

saisinkohan selkoa?

Miltä tuntui saavutus,

Suomi, oma vapaus?

 

Vaikka kaikk’ on kaukana,

silti vasta ollutta.

Suurin pelko naapurist’,

pienin pelko kamarist’.

 

Yhtä kaikki,

tyhmä en,

tyhjä haave,

toteen sen.