Haparoivat he kaislikossa,

töyräs töyrästä harpaten,

sadeilmaa, vihmomista,

epätoivoisesti pakoillen.

 

Tikka nakuttaa nakkaa,

kuivaa mäntyä kuorien.

Kopse kavion siltaan,

käy korville huumaten.

 

Veden kohina kokass’,

rannan laineiden liplatus,

tuulessa kuivuva pyykki,

kaiken perusta tyyneys.

 

Päihdyttävän tunteen,

pauloin nautinnon pyörryttävin,

paikoillaan hievahtamatta,

he katsovat aaltoihin.

 

Airoista tippuu vettä,

kalat polskivat pinnalle.

On vesissä liikennettä,

nousee pilkettä rinnalle.

 

Kihelmöi kantapäissä,

he riisuvat kenkänsä.

Painuu aurinko kuunsiltaan,

he näkevät toisensa.

 

Syvään uurrettu kaula-aukko,

katseita kalastaa.

On sydän villi ja vauhko,

oi, kuinka se muljahtaa.

 

Kaatuvain puiden ryske

kantautuu järvelle.

Mutt’ järvi on tyyni ja kaunis,

kesä koittanut saarelle.

 

Erkanee ukkonen maasta,

kytee roihu kokossa.

Inisee vasikka haassa,

silmiss’ kosteaa kastetta.

 

 Hevosen kavioin käynti,

pysähtyy toviksi.

On käsillä juhlan tuntu,

se vetää herkäksi.