PARISUHTEEN KIEMURAT, KARIKOT JA VARIKOT
Pitkän parisuhteen lyhyt oppimäärä
Reetta
SISÄLTÖ
1 JOHDATUSTA
2 SEKSUAALISUUDESTA
3 TUNTEISTA JA ITSENSÄ TUNTEMISESTA
4 YSTÄVYYDESTÄ
5 RAKKAUDESTA
6 PARISUHDE VAI PARI SUHDETTA
7 POHDINNAN PAIKKA
LÄHTEET
1 JOHDATUSTA
Fantasia maailma on olemassa. Pakoa todellisuudesta ei ylitetä juosten, ei kävellen, ei kulkuneuvoja käyttäen. Maailmaan parempaan pääsee tahtoessaan. Todellisessa elämässä viihtyvät eivät osaa jäsentää maailmaa tietoisuuttaan kauemmaksi. Äkkiseltään se horjuttaisi heidän mielenterveyttään ja realismista vakauttaan. Vakavuuden vaatimuksen täyttymys on aikuisen ihmisen habitus. Fantasioinnin edellytys on vakavuuden kadotus. ”Edellytämme teiltä hyvät matkustajat leppoisuutta, kanssasisarten arvostusta, lempeyttä, jalomielisyyttä, hyvyyttä ja hymyä, hellyyttä, missä lymytä! Olkaa niin hyvät ja käykää peremmälle. Matka voi alkaa.”
Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen on kultaa, kuuluu sanonta. Vaikeneminen on paikallaan, silloin kun siihen on aihetta. Suomalainen seksuaalikasvatus on ollut vaiti ja vaitonainen jo tarpeeksi kauan. Luulo ei ole tiedon väärti. Vaietessa ei valaise. Siitä huolimatta, että seksuaalisuus on arka ja intiimi aihe, on aika siirtyä avoimeen ja asialliseen keskusteluun ihmisyyttä kunnioittavassa ja arvostavassa ilmapiirissä. Seksuaalisuus koskee meitä jokaista, sinua ja minua.
Jokainen uskonto, kulttuuri ja yhteiskunta on luonut, ja luo kieltoja, keinoja ja lakeja säädelläkseen jäsentensä seksuaalisuutta. Vaikka seksin vietinomaisuus on geeneissämme, on ihmiselle ominaista ihmiselle ominaisen mustasukkaisuuden sanelemana jonkinlainen pariuskollisuus. Ihminen ei kuitenkaan aina ole, eikä aina ole ollut yksiavioinen eikä uskollinen. Seksuaaliseen kanssakäymiseen puututaan ja sitä rajoitetaan ulkoapäin. Yksiavioinen avioliitto ja islamilaisen naisen huntu ovat eräitä tapoja säädellä yhteisöä uhkaavaa vapaata seksuaalisuutta. (Huttunen 2006, 15 – 19.)
Ihminen on seksuaalinen olento. Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja ihmistä. Himomme saavat meidät haluamaan seksiä. Olemmeko halumme orjia vai herroja? Intohimo, kuinka moni sen nyöreihin sotkeutunut onkaan sokeutunut. Rakkaus on sokea, sanotaan. Mitä rakkaus on?
Ihmisten välinen ystävyys on sosiaalinen suhde. Täydellisessä ystävyyssuhteessa vallitsee vapaus keskustella kaikista asioista ystävänsä kanssa. Ystävyyssuhteidenkin takana on rakkaus. Rakkaudeton ystävyysside perustuu hyötyyn. Molempien saadessa ja antaessa hyötytarkoituksessa ovat puntit tasan.
Rakastaessaan itseään rakastaa muita. Kasvuravinnokseen ihminen tarvitsee rakkautta. Kasvuympäristöllä on merkittävä vaikutus sille, millaiseksi aikuiseksi lapsi varttuu. Riittävästi rakkautta ja vastavuoroisuutta, tunteisiinsa vastaavuutta ja peilaavuutta osakseen saanut lapsi tuntee kunnioitusta ja arvostusta niin itseään kuin muitakin kohtaan.
Järkevä ihminen ei ole tunteittensa vietävissä, vai onko? Viisas ihminen käyttää järkeään. Toimintaamme ohjaavat tunteet vaikuttavat ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin, osin tiedostamatta, osin tietoisesti.
Ihminen on sosiaalinen eläin. Tarvitsemme toinen toisiamme. Tarvitsemme ystäviä. Tarvitsemme ystävyyttä, rakkautta, arvostusta, kunnioitusta, läheisyyttä, huomiota, hellyyttä. Haluamme olla rakastettuja ja rakastaa. Silloin tällöin haluamme rakastella.
Me kykenemme pitämään yllä laajaakin ystäväverkostoa. Kykenemmekö rakastamaan useampaa henkilöä samanaikaisesti? Jokainen, jolla on lapsia, osaa antaa vastauksen ko. kysymykseen. Rakkaus on kiehtonut ihmisiä antiikin ajoista tähän päivään, ja on kiehtova edelleen. Vastavuoroinen intohimopitoinen rakkaus johtaa useimmiten seksuaaliseen vuorovaikutukseen. Sukupuoliyhteys ei kuitenkaan välttämättä vaadi rakkautta.
Intohimon kukoistuskausi on yhtä lyhyt kuin pohjoisen kesä. Rakkaudesta vaillinainen on aina nälkäinen. Seksuaalisesti tyydyttämättömällä on tyydyttämättömiä tarpeita. Hänelläkin on nälkä. Mutta, kuka saa, vai saako kukaan parisuhde suhteissa nyrjähtää? Kun kaksi nälkäistä kohtaa, siitä syntyy soppa.
Tähän soppaan isken lusikkani, ja käyn käsiksi kattaukseen. Aloitan seksuaalisuudella. Siirryn itsetuntemuksen kautta tunteisiin, ystävyyteen ja rakkauteen. Jatkan suhdetta pohtimalla, tien kivikkoiseksi toteamalla. Kaunistan tarpeen, luon runoin kynttilöitä arkeen.
2 SEKSUAALISUUDESTA
Ullakolta tummahirren hirtehisen heivaan hevonkuusehen. Kellarista turhan rämän, homehtuneen hillon jämän sullon jätesäkkeihin. Eteerinen kellarini kaoottisen ullakkoni mielen pesi. Kellarista kerään aarteen aarteen perään. Avaralla ullakolla unelmista herään.
Ihminen on seksuaalinen olento kehdosta hautaan. Seksuaalivietti tuottaa ihmiselle sekä voimakkaita nautinnon että kipeitä tuskan tunteita. Kantarakkaudellinen kokemus syntyy vauvan imiessä äitinsä rintaa. Huttusen mukaan tätä primaaria nautinnon kokemusta me kaikki etsimme seksuaalisissa suhteissamme. Jos me emme ole lapsena saaneet nauttia vanhempiemme ihollisesta läheisyydestä, meillä on aikuisena vaikeuksia antautua esileikilliseen yhdyntään. Myös yhdynnän jälkeinen kevyt ajattomuus on vierasta. Kontula on samoilla linjoilla. Seksi vie meidät intensiteetiltään poikkeukselliseen hetkeen ja tunnelmaan. Löydettyämme todelliset halumme ja mahdollisuutemme seksi voi muuttua mahtavaakin nautinnollisemmaksi. Seksi voi parantaa elämäämme tai muuttaa sitä kokonaan. Seksi on leikkiä, jossa voimme unohtaa huolemme ja maallisen ajan tajumme. (Huttunen 2006, 18; Kontula 2012, 12.)
Seksologian maailmanjärjestön mukaan seksuaalioikeudet ovat yleismaallisia ihmisoikeuksia, ja ne perustuvat vapauteen, arvoon ja tasavertaisuuteen. Seksuaaliterveyden tulee olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Oikeus seksuaaliseen vapauteen tarkoittaa sitä, että ihmisellä on oikeus ilmaista seksuaalisuuttaan täysin, pois sulkien väkivallan, hyväksikäytön ja riiston. Oikeus vapaaseen seksuaaliseen liittymiseen käsittää oikeuden solmia avioliitto tai olla solmimatta, mahdollisuutta erota ja mahdollisuutta solmia muunlaisia vastuullisia seksuaalisia suhteita. Seksuaalioikeuksissa sanotaan myös, että ihmisellä on oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä omasta seksuaalielämästä oman henkilökohtaisen ja yhteisön etiikan mukaisesti. Seksuaalioikeudet pitävät sisällään myös oikeuden seksuaaliseen mielihyvään ja seksuaalisiin tunteiden ilmaisuihin. (WAS 1999.)
Seksuaalisuus kehittyy koko elämän ajan. Seksuaalisuus määrittyy ihmisen omien arvojen ja ihmiskäsityksen mukaan. Kasvattajilla on suuri rooli millaisen kuvan seksuaalisuudesta he lapselle antavat.
Seksuaalinen ominaisuus tekee ihmisestä ihmisen. Seksuaalisuus on sitä mitä olemme, seksi on sitä mitä teemme. Seksin määrä, tarve ja laatu ovat yksilöllisiä. Seksi sitoo kumppaneita yhteen. Se saa ihmiset hakeutumaan toistensa lähelle yhä uudestaan.
Sexuality
Sexuality is a central aspect of being human throughout life and encompasses sex, gender identities and roles, sexual orientation, eroticism, pleasure, intimacy and reproduction. Sexuality is experienced and expressed in thoughts, fantasies, desires, beliefs, attitudes, values, behaviours, practices, roles and relationships. While sexuality can include all of these dimensions, not all of them are always experienced or expressed. Sexuality is influenced by the interaction of biological, psychological, social, economic, political, cultural, ethical, legal, historical, religious and spiritual factors. (WHO 2006.)
Mikä saa meidät seksuaalisesti viehättymään jostakin ihmisestä, kun taas joku toinen ei vedä lainkaan puoleensa, kysyy Kontula (2012, 120), ja vastaa, että tämä on elämän yksi suurista mysteereistä.
Ihastus, intohimo ja romantiikka ovat eroottisen näytelmän pääosissa. On tärkeää, että emme hylkää himoa, peloista tai varoituksista huolimatta. Seksuaalisen nautinnon ohella himolla on myös muuhun elämään innoittava vaikutus. Tällöin puhutaan elämänhimosta, jossa himolla on sivuosansa. Himo voi olla myös estotonta, lihallisille haluille antautumista. Sekä eroottisen että henkisen hyvinvointimme kannalta himolle on paikkansa. Himon puhtain päämäärä on orgasmi. Intensiivisimmässä muodossa himo näyttäytyy eläimellisenä, jopa pelottava haluna. Toisaalta se voi virkistää kumppanien seksielämää.
Himo tuntuu kiihottuneisuutena eritoten sukupuolielimissä. Ihastumisvaiheessa ihminen aktivoituu seksuaalisesti, kokonaisvaltaisemmin. Siinä missä ihastus toimii seksuaalisuuden herättäjänä, himoa jo panettaa. (Kontula 2012, 120 – 121.)
Seksikielteisessä kodissa kasvaneet ihmiset ovat seksuaalisten kieltojensa vankeja. Kiihottumisestaan he tuntevat syyllisyyttä, joka saattaa väistyä halun tieltä, mutta palaa jälkeenpäin takaisin häpeän tunteena. Häpeä voi estää kokemasta nautintoa. Häpeä luo myös kuiluja ihmisten välille. (Kontula 2012, 40 – 45.)
Hiven häveliäisyyttä pitää sosiaaliset suhteet raameissa. Epäterve häpeä pitää intohimon loitolla. Seksuaalisuuteen liittyvä häpeä välittyy jo ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen kautta seuraavalle sukupolvelle. Kehomme on ikävien tunteiden säiliö. Lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka rikasta aikuisen elämämme seksuaalisuutemme on. (Huttunen 2006, 18.)
Läpikuultavan raikas vetovoimainen lemmenjumala leikittelee välkehtivillä puunlehdillä houkutellen lemmen poluille sohvalla loikoilevat viilipytyt vähät välittäen pyhäkouluaikojen moraalisäännöistä antaen itsensä tyynesti, kokonaan.
3 TUNTEISTA JA ITSENSÄ TUNTEMISESTA
Onni, että maailmaan mahtuu meitä, itseltään kadonneita, itsesääliin vajonneita, tunteensa padonneita, onnellisia, itsensä löytäneitä. Oi mikä ilo olla nainen.
Uskaltautuessaan käsittelemään omaa elämäänsä ja tunteitaan, alkaa saada yhteyttä omiin aitoihin tunteisiinsa. Tunnepuolen käsittelyn kautta, patoutuneiden tunteiden purkauduttua, muotoutuu totuuden mukainen kuva itsestä. Tunteiden tunnistaminen on itsetuntemuksen ja vuorovaikutuksen perusta. (Elstad 2002, 61 – 63.)
Tunteet ovat tärkeitä. Ne ovat sekä voimavarojamme että mahdollistajia kokemaan läheisyyttä ja myötätuntoa. Myötäelämisen kyvyn edellytyksenä on kosketus omiin tunteisiinsa. Tunneälykäs ihminen tunnistaa, ymmärtää ja säätelee tunteitaan. Tunteiden säätely ei tarkoita tunteiden tukahduttamista. Säätelyyn pystyy, vasta kun on saanut kosketuksen tunteisiinsa, ja nimennyt ne.
Tämän jälkeen tunteitaan voi avoimesti kuunnella, ja parhaimmassa tapauksessa jopa kääntää hankalat tunteet edukseen. Tunneälykkyyteen kuuluu myös kyky käyttää tunteita ajattelun apuna. (Laine & Vilkko-Riihelä 2006, 53 – 63.)
Kaikki ihmiset tarvitsevat rakastamiseksi tulemisen tunnetta. Aikuisetkin. Kaipaamme edelleen nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Kukaan ei halua olla ihmissuhteissaan itsestäänselvyys. (Elstad 2002, 79.)
Kuka ja mikä minä olen –identiteetti – on oleellinen osa ihmistä. Ilman identiteettiä ihminen ei ole kukaan, eikä mikään. Henkilökohtainen identiteetti on oman ainutkertaisuuden tunnistamista. Oman elämänhistoriansa läpikäymällä, seksuaalihistoria mukaan lukien, pääsee sisälle mahdollisiin kipupisteisiinsä. Työstettyinä tunteet eivät ryöpsähdä työntekijän silmille asiakassuhteen aikana.
On raskasta saada yhteys tietoisuudestaan syrjään työnnettyihin tunteisiinsa. Tunteet kuuluvat elämään. Negatiivisten tunteiden voima saattaa olla jopa pelottava, varsinkin, jos nuo tunteet kohdistuvat lähisukulaisiin, kuten omiin vanhempiin. Viha, kuten rakkauskin, ovat tunteita, joita tunnemme. Toinen asia on, olemmeko saaneet lapsena näyttää, ja siten purkaa vihan tunteitamme. Turvallisessa, tunteita sallivassa ympäristössä lapsi uskaltaa näyttää kaikki tunteensa, ilman, että tulee hylätyksi. Tämä on tärkeää lapsen oman identiteetin kannalta. (Elstad 2002, 47 – 111)
Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Olemme keskeneräisiä kasvattajina, puolisoina, lapsina, ihmisinä. Loukkaamme toisiamme, tulemme loukatuiksi. Elämä on, valitettavasti, myös vaikeaa. Olemme saaneet jos jonkinlaisia kolhuja, koska emme elä paratiisissa. Kolhut haavoittavat, ne tekevät kipeää. Terve mieli suree. Jos ei kykene suremaan, tai ei ole saanut surulupaa, takertuu selviytymisstrategioihin. Näiden strategioiden avulla lapsi selviytyy kipeistä tunteistaan. Kipeät tunteet eivät kuitenkaan mihinkään katoa. Muuraamme ne sisällemme samaan hautaan pienen lapsen kanssa. Meissä oleva ydin, persoonamme, aito itsemme on piilossa myös itseltämme. (Elstad 2002, 13 – 14.)
Miltä tuntuu, kun itkettää? Sadetta ja tuulta vai pelkkää tihkua tiheää? Onko kyseessä myrskysää, joka tunteita viilettää? Koskee jonnekin ja joka paikkaan. Minne, kuka osaisi selittää? Itku on sadetta kivun, kyyneleet sen merkkejä lie. Itkettääkö ilman kyyneleitä, silmät kuiviksi heitä? Suruko se itkun saa aikaan? Mikä surua viehättää? Onko kipu surun seuralainen? Mikä heitä yhdistää? Kipu kiveksi muuttuu, jos surun seuraneiti puuttuu. Koskee, muttei niin kovin. Ovat kipu ja suru viettäneet yhdessä tovin.
Muurin rakentamisen ohella meillä on muitakin erittäin käyttökelpoisia selviytymisstrategioita. Arvostellessa toista aiheettomasti pääsee etulyöntiasemaan, jolloin vastapuolen hyökkäys tulee voitetuksi jo heti kättelyssä. Ehättäessä torjumaan toisen ennen toista, välttyy itse kipeältä hylkäämisen tunteelta. Tämän tunteen voi välttää myös pakonomaisesti toiseen liimautumalla. Kaikille mieliksi olevan ongelman takana on omien rajojen ääriviivattomuus. Kaipaamme itse apua ja huolenpitoa; tyydytämme omaa tiedostamatonta tarvetta jatkuvalla - aina valmis auttamaan – asenteella, loppuun palamisen uhallakin. Nämä edellä luetut selviytymiskeinot, eivät ainoat suinkaan, tarttuvat ihohuokosiimme, pinttyvät nahkaamme, niin että emme edes tiedosta kulkevamme lainahöyhenissä. (Elstad 2002, 15 – 19.)
Kuinka ihmeessä voimme oppia tuntemaan puolisoamme, jos emme tunne edes itseämme? Molempien on ensin luotava nahkansa, jonka jälkeen on mahdollisuus kohdata toisensa aidosti. Mutta tämä prosessi edellyttää tahtoa ja halua.
On vaikea kohdata toista, ollessaan itseltä poissa. On tuskallista istua aloillaan, äänestäessään jaloillaan. On hämmentävää olla lähellä, toisen koskettaessa, vaikka vain kädellä. On sinnittelemistä olla silmätysten, tuntiessaan poskillaan punan häivähdyksen. On lähdettävä lähtöpisteestä, ja tutustuttava ensin itseensä.
4 YSTÄVYYDESTÄ
Ystävät ovat palapelin paloja. Jokaiselle on paikkansa. Kokoaminen ottaa aikansa. Ystävät ovat portaita. Jokaiselle on paikkansa. Askelmalle aikansa. Ystävät ovat puiston puita. Jokaiselle on paikkansa. Istutukselle aikansa. Ystävät ovat koruhelmiä. Jokaiselle on paikkansa. Kiillotukselle aikansa. Ystävät ovat omenoita. Jokaiselle on paikkansa. Nautinnolle on aikansa.
On luonnollista, että ihminen on sosiaalinen. Tätä taustaa vasten, on luonnollista, että ihminen tarvitsee ystäviä. Ystävystyminen vie aikaa, joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Jopa vähemmän on enemmän, mahtuu ystävyyden määritteeseen. Ystävyys lisääntyy vastavuoroisuudesta. Antaessaan saa.
Ystävyys perustuu luottamukseen. Ilman luottamusta avautuminen on mahdotonta. Etukäteen ei voi tietää, tuleeko haavoitetuksi/petetyksi. Se riski on vain otettava, mieli saada hyviä ystäviä. Pitempikestoinen ystävyyssuhde pohjautuu juuri tälle luottamukselle. Siihen sisältyy myös samanlainen arvomaailma, ja ystäviä yhdistäviä samanlaisuuksia.
A friend, then, is one who (1) wishes and does good (or apparently good) things to a friend, for the friend's sake, (2) wishes the friend to exist and live, for his own sake, (3) spends time with his friend, (4) makes the same choices as his friend and (5) finds the same things pleasant and painful as his friend. (Helm 2009b).
Ystävyyssuhteet, kuten yleensä ihmissuhteet, alkavat tutustumisvaiheella. Tutustumisvaiheessa kiinnostus joko syvenee tai heikkenee. Sosiaalista vertailua tekemällä arvioidaan omia ja toisten tunteita, mielipiteidemme ja näkemystemme herättämää reagointia. Myönteinen vuorovaikutus johtaa hyväksynnän ja kunnioituksen kautta yhteenkuuluvuuden tunteeseen.
Syvään ystävyyssuhteeseen liittyy tunteita, jopa vahvoja tunteita, jolloin osapuolet pyrkivät viettämään runsaasti aikaa toistensa seurassa jakaen ajatuksiaan ja kokemuksiaan. (Ahokas, Ferchen, Hankonen, Lautso & Pyysiäinen 2008, 126 – 130.)
Sekä seurustelu- että ystävyyssuhteet alkavat usein vaihtosuhteina, jolloin suhde tarjoaa osapuolille palkitsevia, kumpaakin tyydyttäviä, tasapuolisia palkkioita. Mitä läheisemmäksi suhde kehittyy, sitä kiinnostuneempia suhteen osapuolet ovat toistensa hyvinvoinnista. Läheisyyden, välittämisen ja sitoutumisen myötä suhde muuttuu vaihtosuhteesta läheiseksi suhteeksi, jopa seurusteluksi. (Ahokas ym. 2008, 131.)
5 RAKKAUDESTA
Ihmiset pystyttävät pyhättöjä tavatakseen jumalansa. Mihin Luoja kulisseja tarvitsee? Luulisi hänen liikkuvan kaikkialla, ehtivän kaikkialle. Olevan siellä missä sinäkin, ja minä. Ihmiset perustavat yhdistyksiä Luojan nimiin palvellakseen jumalaansa. Mihin Luoja hierarkiaa kaipaa? Luulisi hänen toimivan vallan valtaistuimitta, lokeroimatta ja syrjimättä ihmisiä. Ihmiset sanovat rakastavansa toisiansa ja jumalaansa. Mutta heti perään julistavat sodan toisillensa.
Rakkaus on voima, joka murtaa ihmisten väliset muurit, niin että he voivat liittyä aidosti toisiinsa. Omaisuuden kerryttäminen, pakonomainen menestyminen tai vaikutuksen tekeminen eivät ole, toisin kuin ihmiset uskottelevat, rakkauden tekoja. (Fromm 1988, 70 – 72.)
Rakkauden tielle pääsee löydettyään sisäisen varmuuden, kyvyn olla yksin, erillinen ihminen. Erillisyytensä tiedostava ihminen kestää toisten erilaisuutta, näkee erilaisuuden positiivisena yhteisöä yhdistävänä tekijänä. (Fromm 1988, 150 – 151.)
Rakkaudelle on ominaista halu olla lähellä rakkauden kohdetta. Rakkaussuhteiden alkuvaiheissa intohimo, joka perustuu fyysiseen uutuudenviehätykseen, seksuaaliseen vetovoimaan ja aistillisiin mielikuviin, tuntuu voimakkaana, mukaansa tempaavana voimana. Juuri tästä rakastumisessa on kyse. (Ahokas ym. 2008, 132.)
Suhteen syvetessä, intohimon laimetessa muiden rakkauden osatekijöiden merkitys kasvaa. Rakastavaisten tutustuessa paremmin toisiinsa läheisyys ja sitoutuminen kehittyvät. Toisistaan, toistensa persoonallisuuksista ja hyvinvoinnista kiinnostuneet parit ravitsevat parisuhdettaan. Täydelliseen rakkaussuhteeseen kuuluu Sternbergin mukaan kolme komponenttia, jotka ovat läheisyys, sitoutuminen ja intohimo. (Ahokas ym. 2008, 125 – 134.)
Jokainen rakkaussuhde on ainutlaatuinen, erityinen, omanlaisensa, riippumatta rakkauden yleisistä tunnuspiirteistä. Rakkaus voi suuntautua samaan sukupuoleen, toiseen tai molempiin sukupuoliin. Rakkaus ei ole seksuaalisuhteen edellytys, mutta usein nimenomaan rakastumisen tunne tuohon suhteeseen johtaa. (Ahokas ym. 2008, 133.)
Toisen ihmisen rakkaus on kuin peili, jossa itse on hyvä ja kaunis. Rakkaus vahvistaa yksilön minäkuvaa. Toisen ihmisen rakkaus antaa itselle voimia ja merkitystä olemassaololle. Etenkin elämän kriiseissä toiselta ihmiseltä saatu myönteinen palaute ja kehu vahvistavat minäkuvaa siinä määrin, että kiitollisuus saamasta minäkuvaa vahvistavasta palautteesta välittyy rakkauden tunteena. (Määttä 1999, 45.)
“our tendencies toward emotional self-protection from another person, tendencies to draw ourselves in and close ourselves off from being affected by him. Love disarms our emotional defenses; it makes us vulnerable to the other.” (Helm 2009b.)
Vielä enemmän rakasta. Rakkautesi minuun rutista. Räsymattojen loimia kiristä. Maton kuteitten väreillä piristä. Kangaspuusi varaa minulle. Mittaa yli. Kudo pahan päivän varalle.
Rakastumisen alkuvaiheessa ei tulla ajatelleeksi, että kriisit koettelevat myös rakkautta. Kaarina Määttä on jaotellut vaiheet seuraavasti: reaalitodellisuuden ja hyväksymisen vaikeus, yksinolon ja kaksinolon paradoksi, tasapainoilu erillisyyden ja läheisyyden välillä, addiktio ja riippuvuus sekä oman itsen, yksinäisyyden ja yksilöllisyyden hyväksymisen vaikeus. Ensimmäinen kriisi ravistelee suhdetta, kun rakastettu näyttäytyy kumppanille aidossa valossa, rakastumisfantasioista vapaana. Seuraava kriisin poikanen syntyy oivalluksesta, että yhdessäolo ei poista yksinäisyyden tunnetta. Rakkaussuhteissa pyritään sekä erillisyyteen että läheisyyteen, avoimuuteen että sulkeutuneisuuteen. Tilanteen käydessä tukalaksi, ihminen ahdistuu ja parisuhteesta tulee rajoite. Jos elämän mielekkyys perustuu rakkaussuhteeseen, on kyse riippuvuussuhteesta. Symbioottisessa parisuhteessa kumppaneiden persoonallinen kasvu tukahtuu, jolloin parisuhde on kahle ja rasite. Kriisit kypsyttävät suhdetta. Kypsän suhteen rakkaus on itsenäisten, riippumattomien ja yksilöllisyytensä säilyttävien ihmisten yhteyttä. Tällaisesta suhteesta huokuu kunnioitus ja huolenpito. (Määttä 1999, 46 – 48.)
Elämän yksi kaunein kokemus on intohimon muuttuminen kestäväksi rakkaudeksi
( Kast. 2005, 93).
Vanouch uskoo, että suuri rakkaus on myytti. Ihmisten suhteet perustuvat paljon muullekin kuin suurelle rakkaudelle. Usea ihminen hylkää varsin varteenotettavia suhteita intohimoa metsästäessään. Ei ole tiettyä oikeaa tapaa tuntea, ja joka tapauksessa tunteet saattavat muuttua ja syventyä, vaikka se alkuhuuma olisikin jäänyt uupumaan. (2007, 15.)
Jokainen, joka on elämänsä aikana kyennyt rakastumaan ja tuntenut rakkautta, saanut vastarakkautta ja rakastanut, on onnekas. Mutta, rakkaudella on omat lakinsa, rakkauden lait. Kaipuu toista ihmistä kohtaan on osa ihmisenä olemista.
6 PARISUHDE VAI PARI SUHDETTA
Kohottakaamme itsemme kohti auringonnousua kuin tornitalot usvasta kohoten. Antakaamme auringon lämmittämän tuulenhenkäyksen riisua vartalomme kietoen ne yhteen yhdeksi sulavaliikkeiseksi mahonkipatsaaksi.
Airaksinen nostaa pohdittavaksi ajatuksen, missä järjestelmässä ihminen on onnellinen, ja kuinka avioliitto ja uskollisuusvaatimukset olisi järjestettävä, mutta toteaa saman tien, että yhteiskunnallinen keskustelu ja pohdinta yksi- ja moniavioisuudesta uskollisuusvaatimuksineen ei ole mielekästä. (Airaksinen 2001, 173.)
Parisuhde vaatii työtä. Lukiessani joitakin vuosia sitten Laura Kipnisin kirjaa, ”Avioliiton ansa”, pysähdyin kirjailijan sanoman äärelle. Kipnis kyseenalaistaa parisuhdetyön ihmetellen ja kysyen, eikö töistä pääse eroon edes vapaa-ajallaankaan.
Eikö töistä pääse vapaa-ajallakaan vapaaksi? Kaikenhan piti sujua kuin leikki vain. Iäti optimistisina ja rakkauden utopioiden juovuttamina useimmat meistä lopulta lupautuvat liittoon, joka onnistuessaan kestää paljon pitempään kuin se intohimo, joka sysäsi sen alkuun. Vallalla olevan kulttuurisen näkemyksen mukaan lyhytikäiseksi tiedetyn seksuaalisen halun hiivuttua tuo "kypsän rakkauden" ihana eliksiiri kuitenkin asettuu juuri sopivasti sen paikalle ja pelastaa tilanteen. Esittämättä jää sen sijaan kysymys, eikö muiden romanssien ja seksikokemusten poissulkeminen "kypsän rakkauden" laimeampien nautintojen nimissä siinä vaiheessa, kun niihin vielä olisi jonkinlainen hatara mahdollisuus, muistutakin terveen raajan tahallista amputointia: siihen tarvitaan melkoinen määrä puudutusainetta, eikä haamusärky hellitä kunnolla milloinkaan.
Kypsää rakkautta kirjoittaja kuvaa seuraavasti: "Kolmenkymmenen vuoden asuntovelka, vyötärönympäryksen kasvu ja libidon heikkeneminen" – sekä – ”sukupolvelta toiselle siirtyvä aviokurjuus". (Kipnis 2005).
Kastin mukaan rakkaus todella vaatii vaivannäköä. Mistä sitten tietää, että työ tuottaa tulosta? Mistä voi tietää, kuka on loppujen lopuksi se oikea? Intohimo hiipuu. Rakkaus väljähtyy. Vastakohdat vetoavat puoleensa, kunnes vastakohdista tulee erottava tekijä. Kasti kirjoittaa, että pitempiaikaisten suhteiden koossa pitävä voima on kumppaneiden samanlaisuus. Oikea henkilö on siis kiinnostunut samoista asioista ja oikean henkilön luonteenpiirteissä on yhtäläisyyksiä. Ihanteellisessa parisuhteessa pienet erilaisuudet hyväksytään. Jos sinusta on mukava keskustella kumppanisi kanssa kunnioittavassa ja keskinäisessä ihailevassa ilmapiirissä, ja jos eroottinen vetovoimanne on tyydyttävä, olet löytänyt sen oikean, sanoo Kast. (2005, 186 – 190.)
Kumpulan ja Malisen mielestä eroon ei päädytä väärien valintojen vuoksi. Parisuhteiden purkautumisen syiden takaa löytyy yksinkertainen vastaus, ja se kuuluu: kukaan ei ole tiennyt tähän asti, eivät ihmiset eivätkä liioin tutkijat, miten elää onnellisesti parisuhteessa. Ihmisten ongelmien syinä ovat suhteet, tarkemmin sanottuna riittämättömät suhteet. Varhaisten ihmissuhteiden reagointitavat toistuvat parisuhteissa. (2006, 367.)
Äänekästä mykkäkoulua riuhtaisuissa ovien. Runsasta vähäpuheisuutta väleissä rivien. Tunteiden pihtaamista vivahteluissa ilmeiden.
Kastin luettelema rakkauden eteen tehtävä työn tehtävälista sisältää seuraavia kohtia. Riittävä fyysinen kontakti, hellyys ja seksi, jolloin oksitosiinin eritys aivoissa lisääntyy. Tämä sama hormoni, joka vahvistaa äidin ja vauvan välistä suhdetta, vahvistaa parisuhdetta. Mielenkiinnon osoittaminen puolisoa kohtaan toimii myös halun herättelijänä. Kynttiläillallisten tulisi kuulua jokaiseen, sekä pitkään että lyhyeen, parisuhteeseen. Eteen tulevien konfliktien ratkaiseminen rakentavalla tavalla, näin vältetään ristiriitojen suhdetta tuhoava vaikutus. Läsnä oleminen, huomaavaisuus ja huomioiminen pitävät rakkautta yllä. Yhteisistä hetkistä kiinnipitäminen on välittämistä ja arvostamista. (Kast, 2005, 187 – 188.)
Kumpula ja Malinen ovat samoilla linjoilla. Kirjoittajat avaavat tekstiosiossaan ”Parisuhde, intiimiys ja seksuaalisuus”, Terve parisuhdetaloa, sen teoriaa ja perusteita. Avioliittotutkija professori John Gottmanin kehittäessä Terve parisuhdetaloteoriaa, oli hän tehnyt keskeisen löydöksen, ystävyyden, jonka onnellisessa ja kestävässä parisuhteessa elävät ovat saavuttaneet. Aviollisen ystävyyden toimiessa hyvin parisuhteessa vallitsee PSO (positive sentiment override), toisin sanoen positiivinen tunnetila selättää negatiivisen tunnetilan. Terveessä parisuhdetalossa ratkaistavissa olevat ongelmat ratkaistaan taidoilla, jumittamatta, positiivisessa tunneilmastossa. Ratkaisemattomien ongelmien kanssa, joita ongelmista on peräti 69 %, on vain opittava elämään jakaen ja dialogia käyden. (2006, 368 – 369.)
Puolisot tuovat suhteeseen omat perhekulttuurinsa, historiansa. Jokaista parisuhdetta voi siis pitää kaksikulttuurisena. Kumppanit puhuvat tunteista omilla historiallisilla käsikirjoituksillaan. Tunteet kuuluvat suhteeseen ja seksuaalisuuteen. Seksuaalisuus on olennainen osa parisuhdetta. Oman elämänhistorian tyydyttävät tai traumaattiset kokemukset vaikuttavat kykyyn antaa, antautua ja vastaanottaa. Jos parisuhteen osapuolilla on runsaasti psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia, ovat hyvän seksin onnistumismahdollisuudet vähäiset, jopa olemattomat. (Kumpula & Malinen 2006, 370 – 371.)
Jos puolisoiden seksuaaliset tarpeet kulkevat eri tahtiin, ollaan pian ulospääsemättömässä kehässä. Samassa kehässä kumppanit pyörivät myös silloin, kun
toinen on aktiivinen ja toinen passiivinen osapuoli, ja jos puolisot ovat kykenemättömiä ilmaisemaan omia tarpeitaan luonteelleen ominaisella tavalla. (Kumpula & Malinen 2006, 372.)
Hyvä seksuaalinen kanssakäyminen on paljasta vuorovaikutusta. Tämän perustaidon oppiminen vaatii aikaa ja yhteisiä kokemuksia. Turvallinen suhde mahdollistaa pysähtymisen ja itsensä sekä toisen kuuntelemisen. Turvallisessa suhteessa riidellään rakentavasti, tarvitsematta mennä kummankaan varhaisten suhteiden traumojen äärelle. Turvattomissa suhteissa primaaritunne muuttuu sekundaaritunteeksi, eli esim. loukkaantuminen pukeutuu vihaksi, ja tarve tulla lohdutetuksi peittyy riidan alle. Usein puolisoiden välisissä riidoissa toistetaan varhaisemmissa suhteissa koettuja traumoja. Esimerkiksi, jos mies on kokenut lapsena tulevansa äidin hylkäämäksi, saa hänen vaimonsa parisuhteessa hylkääjän roolin. On haasteellista löytää seksuaalista intiimiyttä suojautumistunteista käsin. Jollei uskalla näyttää omaa haavoittuvuuttaan, jää seksuaalisessa vuorovaikutuksessaan vajaaksi. (Kumpula & Malinen 2006, 372 – 373.)
Primaari- ja sekundaaritunteiden sekamelska on parisuhteen tuhon kipinä, josta se levittää palon alkuja. Tulipalon merkkejä ovat hyökkäys, suora kritiikki, sarkastisuus, alentavat kommentit, repivä kritiikki, ivallinen halveksunta, puolustuskäyttäytyminen, vaikenemisen muuri, sietämättömät vahvat tunteet, rauhaan pyrkimättömyys, kipeät muistot ja vastaanhangoittelu. Tulipalo on syttynyt, kun pari alkaa elää omaa rinnakkaista elämää, yksinäisinä ja eristäytyneinä. Tässä vaiheessa toisella saattaa olla rinnakkaissuhde. (Kumpula & Malinen, 2006, 369.)
Kun mies palaa töistä kotiin, on hän väsynyt. Mies syö. Syötyään mies asettautuu sohvalle, koska on niin väsynyt. Mies torkahtaa. Havahduttuaan mies etsii käsiinsä television kaukosäätimen, ja on edelleen väsynyt. Mies avaa television. Ohjelmia seuraamaan mies on liian väsynyt. Mies sukkuloi kanavien välillä. ”Kulta, rakastatko minua”, utelee miehen puoliso siinä aivan lähellä. Mies murahtaen vastaa, ”kerron kyllä, kun en enää.” Puoliso loittonee, koska mies on niin väsynyt. Yhtäkkiä mies valpastuu, vaikka on väsynyt. ”Oi, voisimmeko tehdä tänä iltana jotain kivaa yhdessä,?”, miehen valppaudesta rohkaistuneena puoliso kysyy. Mies hämmästyy; selvä pyy! ”Nyt juuri alkaa jalkapallon mestaruusliigaottelu. Onhan tuossa tuoli sinulle, johon istua..”, vastaa mies. Mies kohottautuu takakenoasentoon kaukosäädintä tiukasti pidellen. Ulko-ovi käy. Mies ei kuule enää mitään. Ei sitäkään, kun puoliso ulos mennessään huikkaa, että on tähän kaikkeen nyt lopen väsynyt.
Kast tuo esille kirjassaan ”Rakkauden selitys” eri kiintymystyylit ja niiden vaikutuksen parisuhteeseen. Aikuisuuden kiintymystyylien juuret juontuvat lapsuudesta. Vanhempien ja lapsen välinen vuorovaikutus on pohja lapsen aikuisiän tunnesiteille. Vuorovaikutusmallilla on suuri merkitys siihen, miten lapsi oppii rakastamaan. Turvallisesti kiintyvät ihmiset suhtautuvat puolisoonsa positiivisesti. Turvallisesti kiintyvien rakkaus on helppoa. Takertuvasti (ahdistunut kiintymystyyli) kiintyvät ovat intohimoisia ja pitävät parisuhteestaan hyvää, jopa liimautuvan hyvää huolta. Itseriittoisesti (välttelevä kiintymystyyli) kiintyvät antavat puolisolleen paljon tilaa, joskin heidän rakkauselämä saattaa olla vaikeaa. Itseriittoinen ei vaadi suhteiltaan sataprosenttista sitoutumista. Kiintymystyyliselityksen mukaan aikuiset rakastavat tavalla, jonka he ovat lapsena oppineet. (2005, 153 – 158.)
Kontulan mukaan eroottinen jännite on voimakkaimmillaan ristiriitaisissa avioliitoissa ja uusissa suhteissa. Eroottista jännitettä synnyttävät kumppaneiden luonteiden hiomattomuus ja asioiden paikoilleen loksahtamattomuus. Vuosikymmenten yhteinen yhteiselämä jättää harvoin mitään arvailujen varaan. Toinen on jo tuttu juttu. Seksuaalisen mielenkiinnon ylläpito käy sitä haasteellisemmaksi mitä tutumpi kumppani, ja jonka on oppinut tuntemaan niin hyvinä kuin huonoina aikoina, niin sairaana kuin terveenä, niin lämpimänä kuin ilkeänä. Hyvä parisuhde ei ole hyvän seksin tae, kirjoittaa Kontula. (2012, 124 – 125.)
Istuisitko jalkojeni juurella? Silkasta ilosta sen tekisitkö? Painaisitko pääsi vasten polviani? Tutkisitko sisäpintaa sormillasi? Lukisitko silmiäni? Laskisitko varpaitani? Hellävaroin pidätellen suutelisitko? Vuodatellen vuolaasti palvoisitko? Purkaisitko tulivuoren? Kesyttäisit laavan nuoren? Koskaan etkö tympääntyisi? Samaan naamaan kyllästyisi? Jäätäisi et sanojasi? Jääväisi et valojasi? Lakkaamatta kesyttäisit? Rakkautta venyttäisit?
7 POHDINTAA
Ihminen on eriskummallinen. Se ei ymmärrä toista ihmistä. Ei, vaikka toinenkin on ihminen. Sillä on pää ja raajat, vatsa, selkä, sukuelimet ja peppu. Sisäelimetkin ovat kutakuinkin samanlaiset kuin toisella sillä. Ja silti, ne eivät ymmärrä toista samanmoista. Pään sisustuslinjat yhteneväiset, eikä siltikään ymmärtäväiset. Niin on eriskummallinen, ettei ole huomannut olevansa vain ihminen.
Mikä minä olen sanomaan miten meidän tulee elää? En mikään. En ole saanut kaikkitietävän, enkä kaikki osaavan mandaattia. En minä tiedä. Koska en tiedä, minä etsin. Etsin vastauksia. Sinänsä harmillista, että parisuhteen alkumetreillä, parisuhdetta solmittaessa, kukaan ei suoraan kerro millaisia miinoja on matkalla odotettavissa. Ja jos kertookin, niin, kukaan ei usko, silloin vielä.
Vaelsin. Vaeltaessani sivuteitä ravasin. Tie kun umpikujaan johti, käännyin toista tietä kohti. Aivan suotta en mä juossut. Sain mä tuta tunteet tuoksut. Vihan vihdoin lempeäksi, saunavastan taittajaksi. Surun pistin makeaksi, löylyveden laittajaksi. Ilon nostin ylimmilleen, kiuaskiviin syvimmilleen. Ikävä on ikävintä, se on koko matkan hinta.
Me olemme historiamme vankeja, enemmän tai vähemmän. Kasvatuksemme muokkaa meistä meitä. Saamme vaikutteita ympäristöltä sekä mikro- että makrotasolta. Viemme eteenpäin periytyneitä geenejämme. Olemme taipuvaisia olemaan yhtä mieltä kulttuuristamme, valheineen kaikkineen.
Elämä on lyhyt, tiedostamme elämän ajallisuuden rajallisuuden viimeistään keski-iässä. Useimmat meistä elävät pienissä piireissä. Vertaillessa maatamme koko maapalloon, näkee sen jopa sokea Reettakin, että elämää on muuallakin kuin Suomessa. Edes pohjoismaat eivät kata Eurooppaa. Eurooppalainen, länsimaalainen tapa, on vain yksi tapa monien tapojen joukossa. Siitä huolimatta luulemme olevamme maailman napa, ehdottomasti ainut ja oikea, vai luulemmeko?
Olemme toki tänä nettiaikakauden aikana tulleet toisistamme tietoisiksi, mutta olemmeko tulleet läheisimmiksi? Yhteydenotto maapallon toiselle puolelle käy supsikkaasti ja jouhevasti, jopa langattomasti. Face ja muut somet antavat meille mahdollisuuden luoda ystävyyssuhteita Australiasta Kanadaan. Olemme aina kontaktissa sinne sun tänne. Vai olemmeko?
Se mikä yhdistää, myös erottaa. Aikoinaan Nokia connected people, mutta disconnected families. Yhteisen katon alle mahtuu useampia kannettavia, ja verkkoja joka makuun. Näkymättömistä verkoista ei otakaan niin vain selkoa.
Ystävyys on kokenut muodon muutoksen. Peukutus on in, joillekin must, jota ilman ei voi enää elää. Facekavereiden määrä nousee satoihin jopa tuhansiin. Mikä ystäväpiiri! Luulisi ihmisten kokevan elämänsä mitä auvoisimmaksi, sikäli mikäli somesuhteisiin on uskomista.
Kukaan aikuinen ei usko, että tuohon tuhannen ihmisen mukavaan joukkoon mahtuu ainoastaan mukavia ihmisiä. Mikäli ystäviä sitoo toisiinsa pelkkä verkko, ja suhdetta hoidetaan netissä, ystävyyttä voidaan luonnehtia etäystävyydeksi. Kuinka syvällistä ja aitoa ko. ystävyys on? Ystävyyden syventyessä ystäville tullee tarve tavata kasvotusten. Sama pätee rakkaussuhteisiin. Vastaako virtuaalikuva odotuksia? Riippuu toki siitä, kuinka realistisen kuvan on itsestään antanut, ja siitä miten vastapuoli on kuvaa lukenut. Netti mahdollistaa mitä monipuolisimpien ja monimutkaisempien, eroottisten ja seksuaalisten suhteiden luomisen. Pitääkö parisuhteessa oleva yllä rinnakkaissuhdetta chattaillessaan netissä? Missä menee kenenkin raja? Rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja, jollemme uskalla keskustella niistä. Mikä toiselle on osoitus uskottomuudesta, on toiselle harmitonta flirttiä. Jopa pienissä teoissa kohtaamme puolisoidemme ja itsemme uskomukset, historian, luulomme ja pelkomme, olettamuksemme, arvomme, kiintymystyylimme ja tapamme. Olemmehan kukin yksilöitä, erilaisia, omia persooniamme. Ihanteellisessa parisuhteessa arvot käyvät yks yhteen.
Pitkässä parisuhteessa päästään näköalapaikalle. Yhteiset vuodet ovat kuin vuori, jolle kiivetään hitaasti, mutta varmasti. Kaikista ei ole vuorikiipeilijöiksi. Osa valitsee hissin, joka nousee ja laskee, ottaa kyytiin ja jättää. Toisten vuori on kivinen ja karu, toisten pyhä ja raju. Jokainen kiipeää tavallaan ja ajallaan. Jokaiselle meistä on Himalajansa, joka on nähtävä, joko yksin tai yhdessä. Mutta se vaatii rohkeutta, ja aimo annoksen rakkautta.
Kaikki se kestää, kaikki se kärsii. Uskon jämistä kyhätty kokko. Hatara kokoelma toivoa. Hädin tuskin syttyvä. Kerta kerran jälkeen yrittämistä. Hiileen yhteiseen puhaltamista. Nokista nokitusta. Palon uhkan rajaamista. Hiipuvan rakkauden pelastamista.
Matkimme parisuhteissamme lapsuuden kodin mallejamme. Tietämättämme. Saatamme kasvattaa lapsemmekin kuten meidät on kasvatettu. Tai sitten teemme juuri päinvastoin. Onneksi vanhemmuuteen kasvaa, kun siihen antaa tilaisuuden. Viimeistään lapset kasvattavat, kun siihen antaa tilaisuuden. Kukaan terve ihminen ei tarkoituksellisesti siirrä omia traumojaan lapsiinsa. Lapsuuden kodin mallit eivät ole kiveen hakattuja teesejä. Ystävyyssuhteista suhteeseen ja parista suhteesta parisuhteeseen opettavat ja kasvattavat meitä. Sosiaalisia taitoja ei opita yksin. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Maailmassa on aina tilaa rakkaudelle ja ystävyydelle. Voiko rakkautta selittää tyhjentävästi? Tarvitseeko sitä selittää? Ihastumisen alkuhuumakin on eräänlaista rakkautta, vaikkakaan ei senlaatuisena kestävää. Rakkaus muuttaa muotoaan. Ankeassa arjessa rakkaus jää kiireen jalkoihin. Kaikki muu on tärkeämpää. Miksi? Löytyykö siihenkin vastaus lapsuuden malleista? Kasvamme ja elämme tehokkuutta arvostavassa yhteiskunnassa. Läsnäolo, kohtaaminen ja rakastaminen ovat tehokkaalle myrkkyä, vai ovatko? Ihailemani kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten peräänkuuluttaa heikkoutta. Hellsten sanoo, että nykyihmiselle on tärkeämpää tehdä vaikutus toiseen kuin nähdä tätä. Näin menetellen menetetään mahdollisuus kasvaa. Kiire kertoo menestyksestä, vai kertooko? Menestyvä ihminen voi hyvin, vai voiko? Yhdyn Hellstenin toteamukseen, että tarvitaan hitauden arvon tunnustamista. Vaikka nopeat syövät hitaat, kuten sanonta kuuluu, niin hitaat elävät pitempään. Ai miksi, koska hitaat ehtivät olla läsnä, siinä mitä tekevät, ja missä kulloinkin ovat. Elämää nimittäin on itse elämä, ja ne hetket, jotka eläessämme elämme. Osaisimmepa elää niin, että emme laskisi arkeemme ankeuttajia, rakkauden ja läsnäolon murhaajia. Minne meillä on kiire? Tuskin kukaan kuolinhetkellään iloitsee kasaamastaan maallisesta mammonasta, vai iloitseeko? Kuolinvuoteella itkemme, jos itkemme, sitä, että emme ehtineet rakastaa tarpeeksi, tai, ettemme rakkauttamme koskaan toisillemme avoimesti ilmaisseet. Jotenkin järjenvastaista surra siinä vaiheessa, kun peli on jo menetetty. Elämäänsä ei saa omannäköiseksi, jollei siitä uskalla tehdä sitä eläessään. Jälkeenpäin on turha valittaa, mitä se hyödyttää? Mutta, toki aina voi, ja saa omaatuntoaan huojentaa.
Jo hedelmöittymisestä lähtien ihmisen elämä on jännittävää. Ehkä kaipaamme tuota jännitystä piristämään arkeamme, kuka enemmän kuka vähemmän, jokainen omanlaistansa. Jo kahden ihmisen välinen eroottinen lataus tuo jännitettä suhteisiin. Aika luonnollista, koska olemme seksuaalisia olentoja. Mutta kuka sytyttää ja kuka ei, niinpä!
Pitkän parisuhteen aikana puolisot ehtivät kokea nousuja ja laskuja, ihastua ja vihastua. Kumppanit koettelevat toisiaan, kasvattavat ja kasvavat. Kiintyessään he sitoutuvat. Sitoutuessaan he erottautuvat. Erottautuessaan he yksilöityvät. Yksilöityessään he yhdistyvät. Matkalla he kohtaavat miinoja. Kriiseissä ihminen on altis turvautumaan rakkauden huuman lääkkeeseen. Mutta esteet ovat tehty voitettaviksi. Toista ihmistä ei voi omistaa. Mustasukkaisuus ei ole mielestäni yksiavioisuuden peruste. Kukaan ei ole vastuussa toisen tunteista. Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan, ja tunteet ovat hänen omiaan. Molempia osapuolia tyydyttävään seksuaaliseen suhteeseen ei sovi muita. Molempia osapuolia tyydyttävään seksisuhteeseen ei sovi muita. Molempia osapuolia tyydyttävään intiimiin rakkaussuhteeseen ei sovi muita. Molempia osapuolia tyydyttävä suhde ei jätä nälkäiseksi minkään suhteen. Mutta, jokainen ihminen tarvitsee parisuhteensa lisäksi muitakin ihmiskontakteja. Työ teon sanana on niin voimakas, että en käyttäisi sitä parisuhdevaalintaan. Parisuhde kutsuu leikkimään ja leikittelemään, viihtymään ja keskustelemaan, puhumaan ja elämään. Mieleeni on jäänyt toteamus, että leikkivät parit pysyvät yhdessä. Niin, miksi kukaan jättäytyisi pois viihdyttävästä seurasta?
Hyvä kysymys sinänsä, kuinka säilyttää suhteensa leikkisänä? Suhteesta suhteeseen hyppien saa kyllä eroottisen latauksen, mutta onko kertakäyttösuhde vaivan arvoinen? Kestävään, pitempään parisuhteeseen liittyvä turvallisuus ja ystävyys ovat jo arvoja sinänsä. Tähän suhteeseen uskaltaa tuoda itsensä vikoineen, hyvine ja huonoine puolineen. Jospa vaikeinta ei olekaan löytää seksikumppania, vaan vaikeinta on löytää seksiä pitkäaikaisesta kumppanistaan. Mutta, juuri siitä löytyy uusi mahdollisuus. Etsivä löytää, aina. Ja kuka sanoo millaista seksin kuuluu olla? Molempia miellyttävää. Ei sen kummempaa. No, jos jännitystä kaipaa, niin vain mielikuvitus on rajana, toista kunnioittavien rajojen ohella. Hyvässä suhteessa ystävyys ja rakkaus kulkevat käsikkäin. Oikea käsi kantaa järkeä ja vasen tunnetta. Neljä kättä kannattelee taloa, joka sisältää puhdasta valoa.
Tähän on hyvä lopettaa: Samuli Putro – olet puolisoni nyt.
LÄHTEET
Julkaistut lähteet
Ahokas, M., Frenchen, M., Hankonen, N., Lautso, A. & Pyysiäinen, J. 2008. Sosiaalipsykologia. Porvoo: WSOY.
Airaksinen, T. 2001. Rakkauden vangit. Helsinki: Otava.
Elstad, G. 2002. Tunne itsesi tunnista tunteesi. Hämeenlinna: Karisto Oy.
Fromm, E. 1988. Rakkauden vaikea taito. Helsinki: Kirjayhtymä.
Huttunen, M. 2006. Seksuaalisuuden monet kasvot. Julkaisussa: Apter, D., Kaimola, K. & Väisälä, L. (toim.) Seksuaalisuus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 41 – 59.
Kalilainen, P. & Sironen, M. 2006. Terapeuttinen työskentely seksuaalikysymyksissä. Julkaisussa: Apter, D., Kaimola, K. & Väisälä, L. (toim.) Seksuaalisuus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 349 – 365.
Kast, B. 2005. Rakkauden selitys. Jyväskylä: Gummerus Oy.
Kipnis, L. 2005. Avioliiton ansa. Helsinki: Like.
Kontula, O. 2012. Mielen seksuaalisuus. Matka kiihottumisen alkulähteille. Juva: Bookwell Oy.
Kumpula, S. & Malinen, V. Parisuhde, intiimiys ja seksuaalisuus. Julkaisussa: Apter, D., Kaimola, K. & Väisälä, L. (toim.) Seksuaalisuus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 366 – 381.
Laine, V. & Vilkko-Riihelä, A. 2006. Mielen maailma. 4/Tunteet, motiivit ja taitava ajattelu. Porvoo: WSOY.
Määttä, K. 1999. Rakastumisprosessi ja rakkauskriisi. Julkaisussa: Näre, S. (toim.) Tunteiden sosiologiaa 1: Elämyksiä ja läheisyyttä. Hämeenlinna: Karisto Oy, 36 – 53.
Pohjola, A. 2009. Tabut auttamisen paradoksina. Julkaisussa: Laitinen, M. & Pohjola, A. (toim.) Tabujen kahleet. Tampere: Vastapaino, 69 – 89.
Vanouch, K. 2007. Suhteet ja seksi. Helsinki: Otava.
Internet-lähteet:
Helm, B. (2009). Love: http://plato.stanford.edu/entreies/love/.
Helm, B. (2009b). Friendship: http://plato.standford.edu/entries/friendship/.
WAS. 1999. www.sexpo.fi. Hong Kong.
WHO. 2006. www.who.int/reproductivehealth/publications/sexual health.
