Hän on jäljillä sukupolvien, äärellä vuosisatojen menneiden.

Keväinen ukkoskuuro yllättää, sadetta tuulilasiin piesten.

Hallitsevat valheet haudankin takaa; itku ei ole oikeus miesten.

Suvun ominaispiirteet ovat hänessä, tarkasti katsottaessa, nähtävissä, kasvoissa jykevissä. Käy silmätysten vastatustaan, nyt seisoessaan siinä, mihin jalat eivät yletä, eikä aika riitä. Oiottuaan hautakiven sammaloituneen, huomaa synkkämielisyytensä kastuessaan kadonneen.  Kuten historia, myös sadut ovat totta. Ne heijastavat pimeyteen välähdyksiä kirkkaammasta maailmasta, perhosten siipien herkästä havinasta.