Mittaillessaan sukunsa maita, manttaaliajoista pienentyneitä, käsitti sen, kuin hän taisi, kuinka puolesta sanasta ymmärtää häntä, joka samoin on tuntenut, samaa näkemää katsonut. Siinä mittaillessaan tunsi, kuin olisi syntynyt uudesti, uudemman kerran, haikeutta menneestä hitusen verran.

Astuisi saappaisiin, joihin on luotu, kuin parahiksi etehen tuotu. Syntymäpäivänsä merkkaisi täksi, kun tälle manttaalimatkalle läksi. Tyhjäkin toimitus, tehtävä olisi, jos sen tarkoitus perille tulisi. Tuntisi menneiden tuulien pauhut, kipuillen kestäisi sotien kauhut. Nyrkkinsä vapauttaisi ansasta koston, saattaisi päätökseen häpeän, toiston.

Niin mittasi hän maita, sukua ja polvia voimakkaita. Hengen sarka, pyrintö kova; alku, ainut pääoma.  Säädystään säästöjä, säätöjä vihtoi. Maillansa varakas, lopulta, vihdoin.