Perhosparvi pölähti

alle taivaan,

valkealla,

 laivaan.

 

Lumiaura jäljen jätti.

Niin ol’ kaunis,

niin ol’ nätti.

 

Kimmelhile peitti tienoon.

Äänen virkkoi, lausui vienoon.

”Katsos tuolla punatulkku.

Tuolla poro, valotuikku.

Railo, rotko revontulten,

kotimetsä kauneusunten.

Kehrälinnun kujerrus,

öinen soittons’ punerus.

Pilke jäiden jänneliike.

Ahaa, herkän kaikuviive.”

 

Valkoviitta venytteli.

Kumarsi ja hämmästeli.

Hile haihtui vähitellen,

perhosia hätyytellen.

 

Sinne meni perhosparvi,

takavaloon.

Palon jätti kylmään taloon.