Gloria in excelsis Deo.

 

Välinpitämättömyyttä teeskennellen liikuin ääntä kohti.

Pakottauduin kuuntelemaan urkuparvelta kantautuvaa musiikkia.

Jäädäkö vai ei?

 

Kyntteliköistä lähtevät valot heittivät lumesta painautuneisiin pensaisiin kirkkaita läikkiä.

 

Tasasin hengitystäni. Pidätin kyyneleitäni.

 

Mieleni sopukoihin tallentuneet muistot lensivät haukan lailla ulos, ylös yläilmoille.

Verkkainen pakkaslumi kiteytti tunteeni. Seilasin syvissä mietteissä, syvällä itsessäni,

sisimmässäni. Kahlasin lumihangessa ja sohjossa. Sieluni paloi elävästi, yhtä palavasti kuin kirkon kattokruunut. Katsoin samaa maisemaa kuin lapsena, ja näin sen säilyneen vuosista huolimatta samanlaisena.

 

Hohtava pensasaita yhtyi kivimuuriin mäellä, piti yhtä tapulille saakka, erkani pääsisäänkäynnin molemmin puolin, ja jatkoi mutkitellen kohti kirkkomuuria, sen ulointa päätyä.

 

Hengitin. Ja itkin.

 

While we raise our hearts in love.

Gloria in excelsis Deo.

 

Kansa rakoili.

Kirkkokansa rukoili.

Pakana ulkoili.

 

Säilyköön maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.