Mitä yhteistä on ihmisellä ja kanalla?
En ole varmaan ainoa ihminen, joka on tuntenut tulleeksi väärinkohdelluksi. Epäasiallisen asiakaspalvelukohtelun jakaa moni kanssani. Eriarvoisuuteen ei välttämättä ole mitään päällenäkyvää syytä. Anteeksiannettavia lepsuksia sattuu meille jokaiselle, huonot hetket ovat osa elämää. Jatkuva omien kipujen kaataminen asiakkaan tai työtoverin niskaan ei ole asiallista eikä ammatillista käytöstä.
Jokainen ihminen ansaitsee henkilökohtaisen kunnioituksen ja arvostuksen sekä ystävällisen ja inhimillisen kohtelun. Se tarkoittaa että inhimillistä olentoa ei saa kohdella esineenä eikä toista ihmistä saa käyttää hyväkseen. Ihmisarvo on luovuttamaton. Julkisen vallan velvollisuutena on kunnioittaa ja suojella sitä. (Wikipedia, Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus).
Jokainen ihminen siis ansaitsee. Mutta, toteutuuko tuo kaunis ajatus kaikkialla käytännössä?
Meille kuuluu luovuttamaton ihmisarvo. Siitä huolimatta olemme valmiita käymään arvollamme kauppaa. Ai eikö? Hyvä. Olet varmaan kuulllut, jollet jopa nahoissasi kokenut, kuinka oma ulkoasusi vaikuttaa siihen, miten hyvin ja kohteliaasti sinua palvellaan kivijalkaliikkeissä. Mitä vaatimattomampi asustus yhdistettynä vaativaan liikkeeseen, sitä kehnompi kohtelu. Osa luovuttamattomasta arvosta siirtyy kuin itärajan alueet Venäjälle. Sitä on vaikea, jollei jopa mahdotonta, saada takaisin.
Käymme jatkuvasti kauppaa keskenämme. Vaihdon välineenä käytämme rahaa. Raha mittaa käymämme kaupan arvoa. Raha on tehnyt meistä ahneita. Emme näe enää ihmistä. Mittaamme ihmistä. Mitaksi käy raha, valta, asema, rotu, ikä, sukupuoli ja seksuaalinen suuntaus, habitus, terveydentila. Kukapa meistä ei olsi sortunut arvioimaan ja arvostelemaan. Monien perättömien puheiden taustalla on omat huonommuuden tunteet, joita lähimmäisen henkisellä alasajolla peitellään. Ja keneltä? Itseltä. Pitää pitkälti paikkaansa; se miten puhut toisesta, kertoo paljon sinusta. Olisipa hienoa, jos rohkenisimme katkaisemaan huhuilta siivet. Syytön, kunnes toisin todistetaan. Ja kukapa meistä on saanut korkeimman tuomarin oikeudet?
Ihmisellä on luovuttamaton ihmisarvo. Miten yksinkertaista. Miten huojentavaa. Ja siltikään ei. Eihän meille pikkusieluisille ihmisparoille mikään riitä. On oltava parempi, kauniimpi, rikkaampi, vahvempi, koulutetumpi, jne. Osa jättää elämänmittaisen kilpajuoksun suosiolla kesken. Se on se osa, joka asioidessa kivijalkakaupassa, ei suostunut ihmisarvon alennusmyyntiin.
Elämäntavasta riippumatta, kukaan meistä ei ole sädekehän arvoinen. Tässä meidän kehittelemässä hierarkiassamme, koskipa se sitten laajemmin yhteiskuntaa tai suppeammin työyhteisöä, ovat kaikki sen jäsenet samanarvoisia. Ylempien portaiden tekijät eivät ole ihmisarvoisesti alempia ylempiä. Käytäntö tässäkin on tyystin toinen.
Elämäntavasta riippumatta, kenenkään elämä ei ole helppo. Vastoinkäymisiltä ei voi välttyä. Elämäänsä katkeroituneet ihmiset syyllistyvät yhtä lailla ihmisarvon mitätöimiseen, näkemällä ”varakkaan/elämässään menestyneen” ihmisen ainoastaan ”menestyksen” kautta. Mitä menestys meille kullekin merkitsee, sen voimme itse määrittää.
Kanalla ja ihmisellä, meillä molemmilla on pienet aivot ja turhat luulot. Ja ne nokkatappelut. Vai onko?
