Eräänä yönä, yhtä äkkiä, kosketukseen taipumaton kyyristyi hangelle kohtaloansa vaikeroimaan. Kävi yössä vinha tuuli, värisi taipumattoman alahuuli.

Tuossa hetkessä vilpittömässä, oli Luojan henki likellä, läsnä.

Luonne vankkumaton ja ärjy, käsittämättömyyden äärellä särkyi.

Ylevimmistä ylin, avasi surulliselle sylin.

Tuosta hetkestä lähtien on ollut hangella hohde, ihailun, ihmetyksen kohde.