Lapsuus jättää jälkensä. Oi niitä onnellisia aikoja, toteaa yksi. Toisen muistelot ovat lakonisia, vähäeleisiä, merkityksettömiä. Kintaalla viittaa joku; mitäpä noista, ajoista menneistä.
Mistä onnellinen lapsuus koostuu? Mikä osuus perimällä ja kasvatuksella on lapsen kehitykseen? Entä ympäristöllä? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että saman perheen jäsenistä yksi kestää miltei mitä vaan, kun taas toista miltei kaikki masentaa?
Syntymästä lähtien vauva tarvitsee hoivaa, jatkuvaa hoivaa. Jollei kukaan häntä ruokkisi, vauva kuolisi. Sylin ja katsekontaktin puutteseen ei kuole. Vai kuoleeko sittenkin? Uskon, että osin sitäkin. Ihminen tuntee myös ihollaan. Kehossaan ihminen kantaa muistijälkeä, sekä hyvää että pahaa. Empaattisen vuorovaikutuksen jalanjälki on pitävä. Empaattisen katseen jälki on itsetuntoa eheyttävä.
Ihmisen osa ei taida koskaan olla helppo, eikä yksiselitteinen. Siinä missä toinen, riittävän hyvän lapsuuden kasvatti, hukkaa elämänsä, toinen kasvattaa ja levittää siipiänsä. Ihminen, joka on kokenut traumaattisen lapsuuden, on luku sinänsä.
Meitä on moneen junaan. On ihmisiä, jotka eivät kaipaa halauksia, hellyyttä ja läheisyyttä. On vastakohta ihmisiä. Vai onko niin, että kaipaus ihokontaktiin on kadonnut, ikävien kokemusten saatossa turmeltunut? Tunteelle jäävi ihminen.
Tunteille jäävi ihminen kestää mitä vain. Mikään ei loukkaa, mikään ei liikuta, mikään ei venettä kiikuta. Jos keho kestää, kestää ihminenkin. Mutta, kestääkö keho? Ja kuinka kauan? Ihminen muistaa ihollaan, ja ihossaan. Mutta, on keinoja paeta tuntemuksiaan.
Isien synneistä, jä vähän äitienkin, saimme kukin osamme, sievoisen palasen, siivunkin. Kivut, joita kannamme, siirtyvät sukupolvelta toiselle, kuin perintötekijät muutkin. Kuka saa mitäkin? Mikä osa on vallitsevan kulttuurin?
Kaiken kaikkiaan ihminen on tunteva olento. Äly ja järki, joita tämä aika korostaa, ovat kimpassa tiukasti mukana. Silti, se on tunne, joka ylinnä jyllää, vaikka järki tunteen olevinaan järkeilyllään hylkää. Tunteisiin vetoavat mainokset, teemme tunteiden pohjalta useimmat päätökset. Tunteet ovat itse asiassa äärettömän tärkeitä, tunteet ovat vuorovaikutuksen perusta. Tunnistamattomina tunteet tekevät hallaa, ja saattavat vääristää harhaan. Päätökset voivat toki perustua pelkkiin laskelmiin, mutta onko järki saartanut tällöin tunteet saarroksiin? Empatiakyky hoi, eikö päässäs hälytyskellot jo soi?
Milloin tunneperusta luodaan, jos ei lapsuudessa? Ja millä? Iho- ja katsekontaktilla. Sylillä, hoivalla, suudelmilla. Sillä perusta luodaan, tunnetta tukevaa sieluun tuodaan. Älykäs ei tunnetta huomiotta jätä. Se tuntee, milloin toisella on todellinen hätä, oma itse mukaan lukien. Jos itse ei jaksa, äly vetää rajan, ja kertoo sen.
