Aikakausilehdet ovat aikansa näköisiä. 1960-luvulla, kuten tänäänkin, pätee, mitä nasevampi otsikko, sen parempi. Mutta, mikä tuolloin oli pinnalla, ei ole sitä enää tänään.
Ja silti, lapset, lemmikit, ruoka, asuminen, ihmissuhteet ja muoti, muutamia mainitakseni, ovat aina kiinnostaneet meitä ja kiinnostavat edelleen. Neuvostoliiton presidentin Anastas Mikojan joulunalusaikainen Helsingin vierailu sai vuoden 1965 Viikko Sanomissa runsaasti palstatilaa. Samassa lehdessä käydään argumentointia puolesta ja vastaan pian kännistyvästä Uimaharjun sellutehtaasta. Aavetehdas vai Pohjois-Karjalan Sampo? Tehdas ei jäänyt haaveeksi, eikä sitä liioin voi kutsua aaveeksi.
Väkivalta, rikokset, onnettomuudet ja kuolema ovat kestoaiheita. Syntymä on ihme vain poikkeustapauksissa. Yksittäiselle ihmiselle oman lapsen syntymä on aina ihme. Sitä juhlii pieni piiri. Kuninkaalliset lisääntymiset ylittävät uutisotsikot. Kollektiivinen ilo, ja varsinkin suru yhdistää.
”Yksi heistä ui puolentoistasadan metrin matkan raskas ulsteri yllään laiturille, yksi killui alassuin kieppauttamansa tonkan varassa, toiset roikkuivat hinaajasta heitetyissä köysissä. Seuraavana päivänä luovutti meri kaksitoista vainajaa. Vakavia kasvoja kaikkialla, vakavia merimieskasvoja, vakavia puolalaiskasvoja, vakavia saksalaiskasvoja, vakavia suomalaiskasvoja, omaisia, sukulaisia, tuttavia. Kieli, kansallisuus, tavat ja ajatustottumukset voivat vaihdella, mutta kuolema on yhteinen.”
Yllä oleva lainaus on Uusi Maailma -lehdestä nro 26 vuodelta 1964. Uutinen liittyy kuljeteusvene K 8 uppoamiseen Rauman satamassa joulukuun kahdeksas päivä vuonna 1964. Vene oli matkalla Kuuskajaskarin rannikkolinnakkeelle alokastanssiaisiin. Matkalla oli 41 ihmistä, heistä 28 nuorta hukkui. Osalle varusmiehistä kohtalo käänsi tylysti lehteä.
Olipa asemamme, siviilisäätymme ja koulutuksemme, kunniamerkkeinensä kaikkinensa mikä tahansa, niitä tuskin tuonpuoleista rajaa ylittäessä kysellään. Kokemuksiaan ei tosin kukaan ole tullut kertomaan, väitöskirjakin aiheesta antaa odottaa.
Elämä on elämänmittainen projekti. Kun kaikki on hyvin, unohdamme olevamme elossa. Kun asiat alkavat mennä päin puuta, rukoilemme olevamme elossa. Olisiko nyt aika, meidän kaikkien, ristiä kätemme rauhan puolesta? Yhteisen rauhan puolesta. Inhimillinen ei saa olla vierasta. Ei silloinkaan, kun kyse on aivan vieraasta. Jos ei osaa, tai ei halua varsinaisesti rukoilla, voi aloittaa ajatuksella. Kannattaa kokeilla. Hyvää ajatellessa, pitää ajatukset pois pahasta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Hyvä ajatus on neljäsosa hyvästä teosta?
