Sykähdyttäviä kokemuksia

niitähän on,

mainitsen jonkun.

 

Kevään riemu, Leinoa siteeraten,

kesän toinen, jatkonkin lainaten.

 

Ja mikä ettei syksykin sykähdyttävä?

Kuolema,

elämän pysäyttävä.

Rauha sykähdyttävä.

 

Talvi,

tuntureiden tuututaulu,

oi kuin sykähdyttävä sen laulu!

 

Sykähdyttää Luojan syli aina.

 

 

Petostako elämä,

tämä kaikki, lyhyt sikermä?

 

Sykähdyttää?

Totta kai,

sykähdys luo elämää.

 

 

Taide,

pyhää,

pyhintä,

 sykähdyttää

syvintä.

 

Ja yksiksi,

koskettimiksi,

syntyneet kaikki,

nuoteiksi,

jopa avulaiksi.

 

Mutta me ihmiset,

siinä välissä,

hankalia,

 

taukoja,

välttämättömiä,

ja niin avuttomia.

 

Juuri siksi,

rakastettavia.