TÄMÄ ELÄMÄ
Tiesithän ettei elämä ole satua, tiesithän?
Olisin niin mielelläni kulkenut vierelläsi.
Kulkenut pitkän matkan, itkien ja iloiten.
Tiesinhän, ettei elämä ole satua, tiesinhän?
Silti olisin niin mielelläni kulkenut vierelläsi.
Kulkenut pitkän matkan, itkien ja iloiten.
Tiedämme ettei elämä ole satua.
Silti kuljin vierelläsi, aikanani, mielelläni.
Matkan, ei niin pitkän, itkien ja iloiten.
Elämä ei ole satua, vai onko?
Mitä elämä on ilman satua?
Tyhjää ja harmaata, ikävää.
Kulkea kivistä tietä, itkutta, ilotta.
On elämä itse ihmeitä täynnä.
On se sittenkin ihmeitä täynnä.
Ystävyyden ylistyslaulu
Viivastolla vikkelästi
soinnuttelee Nuottijästi.
Napakasti rytmittelee
tajunvirtaa viekoittelee.
Hullaannuttaa mielet hupsut
huppelissa päät ja tupsut.
Pitkän avioliiton salaisuus
Kerta kerran jälkeen yrittämistä.
Hiileen yhteiseen puhaltamista.
Nokista nokitusta.
Palon uhkan rajaamista.
Sisäpiirissä pysymistä.
Hiipuvan rakkauden pelastamista.
Puhdas joulumieli
Tunsitko lapsena, tunnetko nyt, pienen kynttilän liekin, sen hyväilyt?
Koskettiko pieni sormenpää kynttilän talia pehmenevää?
Odottiko lapsia joulua,
vai,
joulun odotus lapsen uteliaaksi sai?
Satoihan tuolloin ulkona lunta, oli pakkasta, putipuhdas luomakunta?
Oli Luoja sytyttänyt taivaalle valot. Oi, niin upeana loistivat pimeimmätkin salot!
Hartaasti kajahtivat tuolloin kirkon kellot. Vitivalkeina siinsivät metsät ja pellot.
Hymy, puoli hyvettä
Hän kietoo hymynsä syliin hellään/
rakastaen koko sydämellään.
Hän hymynsä päästää lentoon/
nauraen ääneen rentoon.
Suru, Seuraneiti
Miltä tuntuu, kun itkettää? Sadetta ja tuulta vai pelkkää tihkua tiheää?
Onko kyseessä myrskysää, joka tunteita viilettää?
Koskee jonnekin ja joka paikkaan. Minne, kuka osaisi selittää?
Itku on sadetta kivun. Kyyneleet sen merkkejä lie.
Itkettääkö ilman kyyneleitä, silmät kuiviksi heitä?
Suruko se itkun saa aikaan? Mikä surua viehättää?
Onko kipu surun seuralainen? Mikä heitä yhdistää?
Kipu kiveksi muuttuu, jos surun seuraneiti puuttuu.
Koskee, muttei niin kovin. Ovat kipu ja suru viettäneet yhdessä tovin.
Tilin tie
Ei pääty tuloslaskelmaan tilin tie. Tase tiliä eteenpäin vie.
Tulos miinus tai nolla. Taseessa sen on hyvä olla.
Tili tietään omaa jatkaa. Tilinpäätös hidastaa matkaa.
Tilinpäätösvahvistus evästää tiliä. Tilistä toisesta saa se vihiä.
Kylä
Autiot talot. Ohutta jäätä joissa. Ovat ihmiset poissa.
Joista jonnekin, on lähtenyt kuka minnekin.
Pönkitetty ovi. Rapun alta hiiren lovi.
Nurkassa hämähäkin seitti. Harvakulkuinen reitti.
Pilkkopimeää pihalla. Iho kananlihalla.
Suljettu veräjä. Lukittu portti. Kaupungista lähti kortti.
Kylä. Harva sinne talveksi jää.
Luettuja lehtiä matkalla paperikeräykseen. Iso pino. Lukemattomia artikkeleita lukematta, kiinnostuksen puutteesta, kiireestä johtuen tai mistä vain. Tavuja, jotka eivät tavuta mitään, eivät tavoita ketään. Sanoja, joilla ei ole sanomaa eikä sanoitettavaa. Lauseettomia lauseita. Merkityksettömiä. Kuten elämä. Ja silti, aina on oleva joku, joka tavoittaa, joka sanoittaa, joka lauseesta sanoman kiinni saa. Merkityksen arvoinen. Kuten elämä.
Vaahterapuun oksia koristamaan on ilmaantunut sateenkaari varjo muassaan. Syksyinen auringon välke saa varjon loistamaan, sade tihkullaan kaaren loistoa toistamaan.
Ikäkriisi
Ja että vanhetessaan viisastuu. Höpsis. Vuosikertaviinikö päihittää tuoreen helmeilevän maun nuoren? Ei ikä kaunista. Eivät vuodet viiniä paranna. Silmänlumetta, jolla saadaan käännettyä kuvetta.
Kuitenkin, ikääntyessä jotain oppiikin. Oivaltaen tietämään, vastoinkäymisiä sietämään. Älyään viisaasti käyttämään, sydämen hyvyyttä näyttämään.
Saan, saanhan vielä vastan
Kaikki aistini virittelen valppaiksi. Kehoni panen höyrylle alttiiksi. Kuulen lehtien havinat, pianissimona ne sovussa soittavat. Näen riemunkirjavat värit, syksyhaaremiasut, sarit. Hirvikärpäsen pureman tunnen ihollani kipuna. Horjahdan, ikkunasta otan tukea. Sormenjälkeni höyrystä osaan lukea. Arkaan kohtaan laastaroin vastan. Vihdan löylyveteen kastan. Kosteus tiivistyy ikkunalle. Hyvä olo leviää kaikkialle.
Kova elämä
Hattarat, unelmat hatarat? Haaveilet, unelmoit, niin kauan kuin elät ja voit. Kun upotat kielenkärkesi höttöseen hattaraan, särjet tahtomattasi illuusion. Äh, onpa makeaa, näinköhän tämän syödyksi saa? Koska et halua menettää lapsenuskoasi, suljet silmäsi ja jatkat kuviteltua nautintoasi. Pian kätesi ovat sokerista tahmeat, mutta edelleen uskot unelmiin, niihin vaaleanpunaisiin. Tyhjä tikku kädessäsi, äitelä maku suussasi, lupaat itsellesi, että tämä oli viimeinen kerta. ”Aikuistun, nyt minä aikuistun, hattarat hittoon ja lapsenusko lukkojen taakse.” Jonkin ajan kuluttua lupauksesi unohtuu, onneksi. Sillä miten tätä kovaa elämää jaksaisi, jos meillä ei olis unelmia? Miten?
Itsestäänselvyys?
Tuttuja piirteitä uurteiden kätköissä,
sama lämmin kädenpuristus.
Miten olisitkaan samana aivan säilynyt näissä karuissa oloissa?
Kyllä talvi verottaa, halla kymmenykset nappaa.
Sitten tapahtuu jotakin. Eikä mikään ole niin kuin ennen.
Itsestäänselvyys selkiintyy. Saa ääriviivat, muodot ja kasvot.
Käsi tarttuu eiliseen siirtäen saman lämmön nykyiseen.
Selättää itsestäänselvyyden piirtämällä kehon kaavan uudelleen.
Pidä lujasti kiinni elämästä!
Juhannus
Kesäilta, lakannut sade, ujoudessaan uinuva aurinko nousemaan valmis jo. Nukkua eivät malta linnutkaan. Lentelevät ketterät saaden soimaan puut vehreät. Vikkelä pupu ylittää ojan vetisen. Oi, emojänö havaitsi vaaran heti sen. Suomen pystykorva vartioi punaista puutaloa. Koppi Murren kirkkaan keltaista valoa. Juhannus, Suomen kesän parasta aikaa. Sinivalkoinen lippu sinitaivaan valkeiden pilvien keskellä uskomatonta taikaa. Maailmankaikkeus lepää sinisissä hetkissä, iloisissa kesäisissä retkissä. Sydän sieluineen asettuu saman kaikkeuden äärelle. Hyttynen lennähtää (ja siihen jää) suomi neidon säärelle.
Saareni osui matkasi varrelle. Älä polta sitä karrelle.
Olen tässä. Joka ainut kerta. Sillä joka ainut hetki on juuri tässä. Eilinen on käsite ajallinen. Huominen sisar eilisen. Tänään on monta tuntia. Tunteihin mahtuu taikoja. Miksi kysyä onko huomista? Miksi ajelehtia laivoilla vanhoilla? Virtaava vesi ei paikallaan pysy. Ei lupaa virtauksilleen se rannalta kysy. En tavoita sanoja muistellen, en aikoja menneitä haikaillen. Siis miten kertoisin mennehen? Jos eilinen on käsite ajallinen ja huominen sisar eilisen, käännän ajan sen tähän hetkehen. Kaikki se mi tunteita koskettaa, se sydämeen soimaan jää. Herkistelen, hyräilen, sointuja tapaillen. En pelkää elämää, en kuolemaa. Ovat ne käsitteitä ajan, mielten vuolemaa. Antaudun ollakseni sun. Sinä ollaksesi mun. Ikuistan syleilemällä. Tulet lähemmäs hyväilemällä. Olenko hyväilyn, rakkauden, kaiken näin kauniin arvoinen, epäilen. Poistat epäilyt pois hellän pehmeästi suudellen.
Mitä ihmettä? Kummastelen. On olo kevyt, kotoinen.
Runoja vuosien varrelta
