Ihminen on laumaeläin. Hyvässä seurassa on hyvä olla. Heihin liitytään, joiden seurassa viihdytään. Sosiaaliset tarpeemme joustavat ja muuttuvat. Yksilöllinen yksityisyytemme on kovin henkilökohtaista. Sitä tulee kunnioittaa. Tarpeemme tämänkin suhteen ovat yksilöllisiä.
Yksinäisyyttä kaipaava saa melko vaivattomasti rauhan tilansa. Yksinäisyydestä kärsivä sen sijaan tuntee tilansa nahoissaan. Yksinäisyys ahdistaa, masentaa, sairastuttaa. Kun yksinäisyys synnyttää itsemurha-ajatuksia, ollaan vakavien kysymysten äärellä. Jopa 400 000 suomalaista kärsii yksinäisyydestä (THL:n tutkimus).
Some varmaan lievittää yksinäisyyden tunnetta. Toisaalta se saattaa jopa pahentaa sitä. Minä pärjään hyvin, ja olen suosittu -tyyppiset päivitykset herättävät kateutta ja syventävät apeutta. Miksi kaikilla muilla menee hyvin, paitsi minulla? Tosielämässä ei päivä kenellekään jatkuvasti paista. Kuka toisin antaa ymmärtää, kaunistelee totuutta. Omista somesivuistaan saa kukin toki tehdä kauniistakin kauniimmat. Kauneudessa sinänsä ei ole mitään paheksuttavaa. Päinvastoin. Mutta, jospa pikkuhiljaa alkaisimme kiinnittää huomiota ihmiseen postauksen takana. Voisi vaikka kaverilta kysyä, mitä kuuluu ja kuinka voit, jatkuvien ”mulla menee näin lujaa” -päivitysten sijaan. Somessa kiertävistä postauksista, vihaa lietsovat ketjut nostattavat aggressioita, ja synnyttävät uutta vihaa. Tuhoisuudessaan pelottava toisia ihmisiä yhteen liittävä tunne. Vihalle on paikkansa, mutta onko se some? Purkamiselle on keinonsa, mutta se ei ole toisen ihmisen henkinen eikä fyysinen vahingoittaminen.
Paljon puhutaan matalan kynnysten tiloista, jonne on helppo tulla. Lähiötaloja ja tilojahan on. Onko niitä tarpeeksi? Vastaavatko ne tarpeeseen/tarpeisiin? Ovatko ne helposti löydettävissä? Millaisella esteellisellä ja henkisellä kynnyksellä?
Asukastalo, jonne kaikki ovat tervetulleita viettämään aikaansa (ehdottomasti selvin päin), olisi mitä mainioin paikka sekä yksinäisten että muiden seuraa kaipaavien kokoontua tapaamaan toisia ja luomaan kontakteja. Mikä innostaisi, saisi liikkeelle? Millaiseen yhteisöön itse haluaisin liittyä? Millaisessa seurassa viihtyisin? Mitä sinä tuon kaltaisesta asukastalolta kaipaisit?
Kuin koti se olisi. Jopa niin, että poissa ollessa saattaisi sinne ikävä tulla. Mielellään sinne palaisi. Vastaanotto lämmin. Halutessaan toinen toistaan halaisi. Sydän löisi keveämmin. Ihminen kohtaisi ihmisen. Emotionaalisesti rikastava. Pientä askaretta, tekemistä, osallisuutta, osallistumista. Aamutuokioita, iltapuhteita, ilman moitteita, nuhteita. Välittämistä välinpitämättömyyden tilalle. Toisen näkemistä, luottamusta, avoimuutta, vaitiolovelvollisuutta, niin pientä, ja silti niin suurta. Kuin punainen talo ja perunamaa, ei kynnystä, ikärajoitusta. Lähellä luonto ja eläimet, nuo hyvän olon ainekset.
Aitoa todellista läheisyyttä, optimistista toiveikkuutta, viatonta vallattomuutta, pakotonta pitämistä, vuorovaikutuksessa itämistä. Henkistä ja fyysistä ravintoa budjetin puitteissa. Luovuutta, terapiaa ja taidetta. Poikkeama suvaitsevaisuuteen; ehdoton ei väkivallalle ja päihteiden käytölle. Ja opiskelijat vois tulla näytölle!
