Näsäviisaudessa jälkiviisauden jälki, teräväkö vain häll’ on kynän kärki? Kuin pukien, ajatuksiaan lukien, kirjoittaa oivaltain. Mielialan vaihteluita kosittaa, vokaaleita mieleisekseen sovittaa. Kertosäkeen printatessaan tuplaa. Lapsuslöydön hinkatessaan hukkaa. Palveleeko kahta herraa, toisen puoleen sydämensä ylentäen, toisen ääreen nöyrän mielen kumartaen? Herran verran pelkää ehkä, kirjoita ei kämmenettä. Lukemaan ei pakota, pilkusta ei sakota.