Ajatuksiini vaipuneena saatan kadottaa paikan ja ajantajuni, syvässä flowssa jopa rajani.

Eilenkin lähdin ulos ”kyltti otsassain; yksityistilaisuus”, koska designia

  uutta aivolohko huus. Maleksin  aikani, tunnin toisenkin. Onneksi otin mukaan

  oman koirankin. Synkät ajatukset päästäin siivosin. Kohmeiset kädet hihoihini piilotin.  Luulin olevani tosi kaukana, tyystin pudonnut olin kartalta. Koira ohjas minut kotihin. Onhan sillä hajuaisti mitä parahin. Käsitä en, enkä osaa selittää, mitä reittiä kuljin, minne meninkään. Joka tapauksessa hieman säikähdin, tapasinhan matkallani Mr. Alzheimerin.